Käpylän Pallo edustaa Suomea UEFA:n Youth Leaguessa

Käpylän Pallo edustaa Suomea UEFA:n Youth Leaguessa kaudella 2017–2018. KäPa edustaa Suomea, koska seura on hallitseva B-junioreiden Suomen mestari. Kilpailussa pelataan U19-joukkueilla, joissa saa olla myös mukana kolme U20-pelaajaa (vuonna 1998 syntynyttä).

UEFA Youth League on Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n vuosittainen kilpailu Euroopan eri maiden ylimpien sarjatasojen parhaiden seurojen alle 19-vuotiaiden akatemiajoukkueille. Liigaa on pelattu kaudesta 2013–2014 lähtien aluksi 32 joukkueen voimin, kaudesta 2015–2016 kilpailu laajennettiin 64 seuran laajuiseksi.

Sarjajärjestelmä on kaksijakoinen: aikuisten Mestarien liigassa pelaavien seurojen U19-joukkueet pelaavat samanlaisen alkulohkovaiheen kuin aikuisetkin. Kansallisten mestarien polun seurat pelaavat puolestaan kaksi karsintakierrosta: 32 seurasta kahdeksan parasta etenee pudotuspelivaiheeseen, jossa vastaan asettuvat ”Mestarien liigan polun” lohkovaiheessa toiseksi lohkossaan sijoittuneet joukkueet. Pudotuspelivaiheen voittajat etenevät jatkopeleihin lohkovaiheen lohkovoittajien seuraksi.

Turnaus on pelattu tähän mennessä neljä kertaa; ensimmäinen mestari oli Barcelona, muut voittajat ovat olleet Chelsea kahdesti ja päättyneellä kaudella Itävallan Red Bull Salzburg.

KäPa U19 joukkueen sivuston toteutti Molentum Oy, tutustu osoitteessa https://kapau19uyl.fi