Molentum Oy | Joensuu

Improvisaatioteatteri Stella Polaris on saanut uuden logon ja brändin!

02.02.2024

Improvisaatioteatteri Stella Polaris on saanut uuden logon ja brändin! Improvisaatioteatterin konkari ja uranuurtaja osaa uudistua ja haluaa elää ajassa. Yhdistyksen aktiiviset freelancerit ovat monessa mukana myös Stellan ulkopuolella, mutta heidät yhdistää rakkaus improon, josta he löytävät aina uutta. Monipuolisesti impron soveltamisaloja tutkailevat stellalaiset ovat myös valmiita jakamaan taitojaan ja kokemustaan monenlaisissa ympäristöissä.

Stellan uudessa logossa on nähtävissä modernia retroa yhdistettynä vanhastakin logosta tuttuun tähtikuvioon. Stellan kokemusta kuvaa perustamisvuosi, joka on tuotu mukaan logoon. Logon ja brändiuudistuksen on suunnitellut Tom Muhonen.

Uuden värimaailman pohjaksi otettiin Stellan alkuajoilta tuttu oranssi, jonka rinnalle nousi toiseksi tehosteväriksi tumma violetti. Uutena mukaan haettiin graafiset elementit, joihin suunnittelija Muhonen sai innoituksen - mistäs muusta kuin - improvisaatiosta:

Improvisaatio tuntuu kuin palapeliltä, joka koostuu monista eri elementeistä ja lopuksi muokkautuu yhtenäiseksi tarinaksi. Graafiset elementit kuvastavat improvisaation monia eri arvaamattomia tilanteita ja “liikkuvia osia”, jotka ei itsessään tee kokonaista juonta/esitystä. Siksi kuviot ovat toisistaan poikkeavia tyyliltään, kuten eri tilanteet improvisaatiossa

Sivuston rakenteen päivitti helppokäyttöisemmäksi ja nykyaikaa vastaavaksi Molentum Oy. Stella Polaris on tehnyt Molentumin kanssa yhteistyötä pitkään, joten tuottaja, va. toiminnanjohtajan Piia-Pauliina Mäntysaaren mukaan yhteistyö sujui paremmin kuin hyvin:

On tärkeää saada tämänkaltaiseen projektiin luotettavat ja ketterät kumppanit, joilla on näkemystä ja ehdotuksia; silloin voimme itse keskittyä meidän omaan osaamisalaan!

Sivusto on julki, mutta pieniä viilauksia tehdään vielä. Tavoitteena on ottaa uusi brändi kokonaisvaltaisesti käyttöön kaikissa kanavissa kevään 2024 aikana. Uudet värit tullaan näkemään myös Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä Prima vista -improvisoitu musikaali sekä Vapaa pudotus -improvisoitu näytelmä -esityksissä!

Stella-Polaris | verkkosivut