Urheilualustassa avainasemassa ovat helppokäyttöisyys ja nopeus.
Molentum Sport on työkalu, jonka tekee urheiluseuran päivittäisestä verkkoviestinnästä helppoa.
Molentum Sport -alustassa avainasemassa ovat helppokäyttöisyys ja nopeus. Järjestelmä on suunniteltu siten, että se tekee sivuston ylläpidosta yksinkertaista myös vasta-alkajille. Automaatio tehostaa alustan toimintaa.
– Tekniikan pitää olla sellaista, että sen käyttäminen onnistuu ilman pitkää koulutusta, kiteyttää Molentumin toimitusjohtaja Mika Lähteenmäki.
– Monet ovat kokeneet vanhat järjestelmät hankalina käyttää. Esimerkiksi sivulle lisätty kuva saattoi tulla näkyviin väärän kokoisena. Urheiluseuroissa ei välttämättä ole kuvankäsittely- tai koodausosaamista, joten tarvitaan alusta, joka automaattisesti skaalaa kuvan oikeaan kokoon. Molentum Sport toimii juuri siten.
"Urheiluseuran kannalta verkkosivun käytössä ykkösasia on helppous, koska kaikki ylläpitäjät eivät ole IT-alan ammattilaisia. Tärkeää on myös luotettavuus: sivujen tulee toimia niin kuin on sovittu, ja yhteistyön sivujen tekijän kanssa on hyvä olla mutkatonta. Sivuilla vierailevan kannalta oleellisia asioita ovat luettavuus ja selkeys. Kun kävijä tulee sivuille, hänen hakemansa infon on löydyttävä nopeasti."
• Marko Rahikainen, toiminnanjohtaja, Juniori Jokipojat ry
"Tärkeintä urheiluseuralle on kokonaisuudessa ehdottomasti sivujen selkeys. Sivuilla kävijän tulee löytää helposti pääuutiset, infot tai mitä ikinä tietoa hän seuran sivuilta etsiikään."
• Jaakko Lipponen, manageri, Joensuun Kiekko-Pojat
Kaikille urheilulajeille sekä seuratoimintaan eri tasoille
Vaikka urheilulajit ovat erilaisia, seurojen tarpeet nettisivuille ovat melko lailla yhteneväisiä.
Tarvitaan tiedottamista tulevista tapahtumista, uutisointia ajankohtaisista asioista sekä näkyvyyttä yrityskumppaneille.
– Lajikohtaista räätälöintiä täytyy toki tehdä. Kuuntelemme asiakkaan tarpeet ja otamme mielellämme vastaan kehitysideoita. Tarvittaessa voimme auttaa somejulkaisujen ja uutisten viemisessä verkkoon.
"Verkkosivustomme on olennainen osa seuran päivittäistä toimintaa. Sivuston kautta välitämme tärkeää tietoa, kuten harjoitus- ja peliajat pelaajille, valmentajille ja vanhemmille. Sivuston selkeys ja helppokäyttöisyys varmistavat, että kaikki löytävät tarvitsemansa tiedot nopeasti ja vaivattomasti."
• Ilkka ”Ile” Rantanen, toiminnanjohtaja, Käpylän Pallo
Molentum Sport -alustalla voidaan sivuille luoda tyylikäs ja moderni ulkoasu, joka on joustavasti muokattavissa eri urheilulajien ja seurojen mukaiseksi.
Molentum Sport-alusta palvelee niin joukkue- kuin yksilölajeja ja sopii sekä edustus- että juniorijoukkueille. Seuran jokaisella juniorijoukkueella voi olla omat sivut, joita päivittämisestä vastaava henkilö pääsee helposti muokkaamaan.
Monipuoliset toiminnallisuudet
Ottelutulokset ja tilastot päivittyvät suoraan tulospalveluista, sosiaalisen median feedit ja videot integroituvat saumattomasti, ja kuvat sekä tapahtumat päivittyvät käden käänteessä. Lisäksi pelaajakortit, pelaajaäänestykset, verkkokaupan tuotteet ja aitiovaraukset ovat helposti hallinnoitavissa.
– Verkkokauppaoptio kuuluu aina Sport-pakettiin. Se on varsinkin pienemmille seuroille hyödyllinen toiminnallisuus, Mika Lähteenmäki mainitsee.
Näkyvyyttä kumppaneille, tuloja seuralle
Monien urheiluseurojen sivuilla on paljon kävijöitä. Seuroille sivujen suosio avaa mahdollisuuksia tulovirran turvaamiseen. Aktiivisesti päivittyvät sivut kiinnostavat kävijöitä ja sponsoreita enemmän kuin sellaiset sivut, joilla ei tapahdu mitään.
Molentum Sport -alusta mahdollistaa seuran tai edustusjoukkueen yrityskumppaneiden näkyvyyden nykyaikaisella tavalla.
– Tänä päivänä ei enää riitä, että pelkästään yrityksen logo on esillä. Kumppanit hakevat näkyvyyttä joukkueen uutisissa ja toiminnassa esimerkiksi kummipelaajien, otteluisännyyksien tai kilpailujen kautta, Lähteenmäki kuvailee.
Idea syntyi käytännön tarpeista
Ajatus Sport-alustasta lähti itämään Mika Lähteenmäen omista kokemuksista ja havainnoista hänelle läheisen jääkiekkoseuran toiminnassa mukana ollessa.
– Tulin miettineeksi yleisesti käytettävyyttä parantavia toimintoja. Voisiko esimerkiksi verkkosivujen päivittämistä jotenkin automatisoida, jotta tiedot olisivat aina ajan tasalla.
"Urheiluseuroissa tehdään töitä vapaaehtoisvoimin. Silloin julkaisualustassa on helppokäyttöisyyden lisäksi tärkeää, että apua ja käyttäjätukea on tarvittaessa saatavilla nopeasti. Molentumin ehdoton vahvuus on nopea reagointi asiakkaan tarpeisiin ja asiakaslähtöinen toimintatapa. Sivuston rakentaminen Molentumin kanssa oli todella vaivatonta, sillä projektista sai alusta pitäen realistisen kuvan, sähköposteihin vastattiin jopa uskomattoman nopeasti ja palvelu oli tasaisen laadukasta. Oli mukava huomata, että pienenkin seuran asia oli heille joka kerta tärkeä."
• Petri Kautto, Valkeakosken Tennis
Lähde: Yritysmaailma